Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä

Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä -projektia on toteutettu Suomen Nuorkauppakamarit ry:ssä  aktiivisesti vuodesta 1997 alkaen valtakunnallisena palkinto-ohjelmana.

Tavoitteet

Kilpailun tavoitteena on tunnistaa ja palkita alle 40-vuotiaita menestyviä maaseutuyrittäjiä, jotka omalla aktiivisella toiminnallaan ovat luoneet uskoa maaseutuyrittäjyyden tulevaisuuteen. Projektin tavoitteena on myös rohkaista ja kannustaa nuoria maaseutuyrittäjiä sekä edistää maaseudun elinvoimaisuutta.

Suomalaisen maaseutuyrittäjyyden lisäksi palkinto-ohjelma tuo julkisuuteen menestyviä liikeideoita ja uusia toimintamalleja.

Valintaperusteet

Vuoden Nuoreksi Maaseutuyrittäjäksi voidaan valita alle 40-vuotias henkilö, joka

  • on toiminut aktiivisesti tilansa tai yrityksensä kehittämiseksi
  • huomioi ja kehittää toimintaansa ja tuotteidensa laatua määrätietoisesti ja jatkuvasti  – on soveltanut toiminnassaan innovatiivisia ratkaisuja
  • on osallistunut myös ympäröivän yhteiskunnan kehittämiseen
  • edustaa omaa ammattikuntaansa esimerkillisesti
  • toimii ympäristönsä hyväksi

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja yhteistyökumppanien edustajista muodostuva valtakunnallinen raati valitsee alueraadin ehdokkaista voittajan, joka julkistetaan lokakuussa järjestettävässä palkitsemistilaisuudessa. Pääpalkintona on 1500 euron arvoinen matkalahjakortti. Lisäksi palkitaan ansiokkaimmin tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntänyt yrittäjä  2 000 euron arvoisella lahjakortilla www-palvelujen hankintaan.

Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä 2012

Kilpailuaika on 20.4.- 31.8.2012.

Lisätietoja

www.nuorimaaseutuyrittaja.fi