Hämeenlinnan nuorkauppakamarin järjestämä jääkiekkoturnaus 3.2. ylitti odotukset

Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin järjestämä nuorkauppakamareiden jääkiekon mestaruusturnaus, joka järjestettiin 3.2. Hämeenlinnan Ritariareenalla, ylitti odotukset. Haluamme kiittää kaikkia tapahtuman yhteistyökumppaneita ja osallistujia tapahtumasta! Erityisesti olemme mielissämme Hope ry:n ja IceHearts ry:n tukemiseksi järjestetystä urheiluvarustekeräyksestä, johon lahjoitettiin lähes merikontillinen urheiluvarusteita jaettavaksi niille lapsille ja nuorille, joille harrastaminen saattaisi olla haastavaa sosioekonomisesta taustasta johtuen.

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari kerää urheiluvarusteita 3.2.2018 Hope ry:n ja Icehearts ry:n hyväksi

Hämeenlinnan nuorkauppakamari ry järjestää Nuorkauppakamarien jääkiekkoturnauksen lauantaina 3.2.2018 Hämeenlinnassa. Osana tapahtumaa nuorkauppakamari kerää lahjoituksina urheiluvarusteita sellaisille lapsille ja nuorille, joille harrastaminen ei muuten olisi mahdollista. Nämä varusteet jaetaan niitä tarvitseville IceHearts ry:n ja Hope ry:n kautta. ”Haastamme kaikki hämeenlinnalaiset mukaan hyvän asian puolesta, urheiluvarusteiden lisäksi lahjoitamme jääkiekkopeleihin paketteja perheille HOPE ry:n kautta jaettavaksi”, sanoo jääkiekkoturnauksen […]

Liikut Sää 2018 Loppiaisena 6.1.

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ry:n Liikut Sää –tapahtuma ja Hämeen Sanomien Loppiainen kutsuu koko perheen liikkumaan! Yhteistyöllä järjestettävä Liikut Sää –tapahtuma on ilmainen koko perheen liikunta- ja hyvinvointitapahtuma Elenia Areenalla loppiaslauantaina 6.1.2018. Tapahtuman tavoitteena on innostaa kaikkia liikunnasta kiinnostuneita tarttumaan Hämeenlinnan alueella tarjolla oleviin loistaviin harrastusmahdollisuuksiin. Tapahtuma järjestetään neljättä kertaa Hämeenlinnassa. Vuonna 2017 kävijöitä oli noin 3400. […]

Joulupuukeräys 2017

Joulupuu-keräys Hämeenlinnassa 2017 Keräysajat ja -paikat Lahjaideat Hämeenlinnan Nuorkauppakamari järjestää vuosittain Hämeenlinnassa Joulupuu-joululahjakeräyksen 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten jouluilon tueksi. Joulupuu-keräys on Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ry:n ja Hämeenlinnan sosiaalitoimistojen yhteistyössä järjestämä hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjoja niille Hämeenlinnan seudun lapsille, joiden osoitetta Joulupukilla ei välttämättä ole. Kampanjaa on järjestetty vuodesta 2007 lähtien ja se järjestetään Hämeenlinnassa […]

HPK:n Niko Kapanen Hämeenlinnan Joulupuu-keräyksen suojelijaksi

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari järjestää vuosittain Hämeenlinnassa Joulupuu-joululahjakeräyksen 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten jouluilon tueksi. Joulupuu-keräys on Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ry:n ja Hämeenlinnan sosiaalitoimistojen yhteistyössä järjestämä hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjoja niille Hämeenlinnan seudun lapsille, joiden osoitetta Joulupukilla ei välttämättä ole. Tänä vuonna Hämeenlinnan keräyksen virallisena suojelijana toimii HPK:n kapteeni Niko Kapanen. ”Joulu on hyvän mielen ja ennen […]